HS-tauti – märkivä hikirauhastulehdus ja hoito
Kyseessä on pitkäaikainen tulehduksellinen ihosairaus, josta käytetään nimiä HS-tauti, hidradenitis suppurativa ja märkivä hikirauhastulehdus. Taudista käytetään myös nimitystä taiveakne. Muutokset sijoittuvat tavallisimmin taivealueille, erityisesti kainaloihin ja nivusiin, mutta niitä voi tulla myös sukuelinten ja peräaukon seudulle sekä rintojen alle. Sairaus alkaa karvatupen alueelta, ja tulehdus voi myöhemmin levitä ympäröivään ihoon ja hikirauhasiin.
Monella tauti käynnistyy nuorella aikuisiällä ja kulkee aaltoillen. Välillä iho voi rauhoittua, mutta oireet palaavat helposti. Pitkittyessään sairaus voi muodostaa syviä, erittäviä käytäviä ja jättää kiristäviä, juostemaisia arpia. Siksi varhainen tunnistaminen ja oikea hoito ovat tärkeitä jo siinä vaiheessa, kun muutokset näyttävät vielä pieniltä.
Elämänlaatu voi heikentyä huomattavasti, koska muutokset ovat usein kivuliaita, erittäviä ja näkyvillä tai hankalilla alueilla. Tavallinen potilaan kokemus on, että oireet vaikuttavat liikkumiseen, pukeutumiseen, läheisyyteen ja arjen varmuuteen jo ennen kuin diagnoosi on varmistunut.
Taudin synty, altistavat tekijät ja tarttumattomuus
Nykykäsityksen mukaan kyse ei ole pelkästä hikirauhasten tulehduksesta, vaikka nimi siihen viittaa. Sairaus alkaa tavallisimmin karvatupen tukkeutumisesta ja tulehduksesta. Tämän jälkeen ihoon voi syntyä kyhmyjä, paiseita ja tunnelimaisia muutoksia. Taudin taustalla pidetään autoinflammatorista mekanismia eli elimistön oman tulehdusjärjestelmän häiriötä, jossa puolustusjärjestelmän aktiivisuus ylläpitää tulehdusta.
Alttiuteen vaikuttavat sekä perinnölliset että ympäristötekijät. Osalla potilaista tautia esiintyy suvussa, ja ylipaino sekä tupakointi liittyvät taudin vaikeampaan kulkuun. Hankaavat vaatteet, runsas hikoilu ja ihon mekaaninen ärsytys voivat pahentaa oireita. Naisilla oireisto voi muuttua hormonivaihteluiden yhteydessä.
Tärkeä tieto potilaalle on, ettei HS-taudin tarttuminen ihmisestä toiseen kuulu sairauden luonteeseen. Sairaus ei siis ole tarttuva, vaikka muutokset voivat olla märkäisiä ja muistuttaa tavallista tulehdusta.
Oireet taivealueilla ja sairauden eteneminen
Taudin alku voi näkyä yksittäisinä tulehtuneina märkänäppylöinä, pieninä paiseina tai syvinä, aristavina kyhmyinä. Myöhemmin muutoksia tulee lisää, ne voivat yhdistyä toisiinsa ja muodostaa ihon alle käytävämäisiä onteloita. Kun tulehdus uusiutuu samassa kohdassa, iho arpeutuu vähitellen. Vaikeimmillaan alue muuttuu kovaksi, kiristäväksi ja jatkuvasti erittäväksi.
Seuraavat muutokset ovat tyypillisiä:
- kipeät tulehtuneet kyhmyt
- toistuva paise tai useita paiseita samalla alueella
- märkivä erite
- tunnelimaiset, vuotavat käytävät
- juosteiset tai kiristävät arvet
Tavallisin sijainti on kainaloissa ja nivusissa. Myös anogenitaalialue voi oireilla, ja juuri siellä kipu, hankaus ja märkävuoto voivat tuntua erityisen kuormittavilta. Myös anogenitaalialue voi oireilla, ja juuri siellä kipu, hankaus ja märkävuoto voivat tuntua erityisen kuormittavilta. Tällaisessa tilanteessa hs tauti paise alapäässä voi ilmetä kivuliaana ja toistuvana tulehduksena intiimialueella. Nivusalueen muutokset ovat tavallisia, ja myös toinen nivus voi oireilla eri aikaan. Oireiden voimakkuus vaihtelee henkilöstä toiseen, ja saman potilaan tilanne voi välillä rauhoittua ja myöhemmin taas pahentua.
Joillakin sairaus muistuttaa pitkään tavallista tulehtunutta finniä tai yksittäistä karvatupen tulehdusta. Toistuvuus, syvälle ulottuvat kyhmyt, märkävuoto ja arpeutuminen viittaavat kuitenkin siihen, että kyse voi olla muusta kuin tavallisesta pinnallisesta ihotulehduksesta.
Jotta kokonaiskuva hahmottuu helpommin, seuraavaan taulukkoon on koottu tavallisimmat muutokset, sijaintipaikat ja tilanteet, joissa lääkärin arvio on tarpeen.
Milloin lääkärin arvioon ja miten diagnoosi tehdään
Arvio on tarpeen silloin, kun taivealueilla esiintyy toistuvia, kipeitä ja erittäviä muutoksia. Erityisesti useasti uusiutuva paise, samaan kohtaan palaava kyhmy tai arpeutuva iho antavat aiheen epäillä HS-tautia. Akuutti, kivulias muutos voidaan hoitaa nopeasti avaamalla paise, ja tilanteen mukaan käytetään myös antibioottia.
Diagnoosi perustuu taudinkuvaan. Lääkärin arvioinnissa merkitystä on muutosten sijainnilla, toistuvuudella, märkävuodolla ja arpeutumisella. Vastaanotolla kartoitetaan samalla mahdolliset muut sairaudet, joita voi esiintyä HS-taudin yhteydessä. Oireiden kesto ja toistuvuus yhdessä lääkärin arvion kanssa ovat tärkeitä, koska tauti voi jäädä pitkään tunnistamatta, jos sitä pidetään tavallisena paisetaipumuksena.
HS-taudin liitännäissairaudet ja arkeen ulottuvat vaikutukset
Osalla sairastavista todetaan myös muita pitkäaikaissairauksia. HS-taudin liitännäissairaudet voivat liittyä aineenvaihduntaan, suolistoon, tuki- ja liikuntaelimistöön tai psyykkiseen vointiin. Tällaisia ovat esimerkiksi metabolinen oireyhtymä, tyypin 2 diabetes, tulehdukselliset suolistosairaudet, kuten Crohnin tauti, sekä reumasairaudet, kuten selkärankareuma. Psykososiaalinen kuormitus on tavallista, ja pitkittyneeseen kipuun tai näkyviin muutoksiin voi liittyä myös masennusta.
Koska muutokset sijoittuvat usein intiimeille alueille, vaikutus seksuaalisuuteen ja omaan kehonkuvaan voi olla suuri. Jos tulehdus ja arpeutuminen pitkittyvät, iho voi kiristyä niin, että liikkuminenkin vaikeutuu. Siksi kokonaisarviossa ei tarkastella vain ihoa, vaan myös kipua, toimintakykyä ja arjen kuormitusta.
Itsehoito, ihon rauhoittaminen ja hs-taudin ruokavalio
Arjessa tärkeintä on vähentää niitä tekijöitä, jotka pitävät tulehdusta yllä tai pahentavat hankautumista. Itsehoito ei korvaa lääkärin suunnittelemaa hoitoa, mutta sillä on selvä merkitys taudin hallinnassa. Oireilevaa aluetta suihkutetaan kahdesti päivässä, ja pesussa voidaan käyttää bentsoyyliperoksidia sisältävää valmistetta. Väljät, hankaamattomat alusvaatteet ja hengittävät vaatteet vähentävät oireiden pahenemista. Myös talkki voi vähentää hankautumista.
Tupakoinnin lopettaminen ja painonhallinta kuuluvat keskeisiin keinoihin, joilla taudin aktiivisuutta pyritään vähentämään. Ne eivät poista sairautta, mutta voivat pienentää oireiden uusiutumisen riskiä ja helpottaa taudin hallintaa.
HS-taudin ruokavalio on yksilöllinen teema. Osa sairastavista kokee hyötyvänsä siitä, että välttää tiettyjä ruokia, kuten oluthiivaa sisältäviä tuotteita, maitotuotteita, sokeria, punaista lihaa, gluteenia tai eräitä koisokasveihin kuuluvia ruoka-aineita. Kaikille sopivaa ruokavaliota ei ole voitu osoittaa, joten ruokavalioasioita kannattaa tarkastella oireiden, oman voinnin ja lääkärin kanssa käytävän keskustelun perusteella.
Myös kuuma ja kostea ilma, stressi sekä kireät vaatteet voivat toimia oireita laukaisevina tekijöinä. Jos tällaisia yhteyksiä huomaa omassa arjessa, niiden tunnistamisesta voi olla hyötyä sairauden hallinnassa.
Lääkehoito ja toimenpiteet taudin eri vaiheissa
Lievemmissä tilanteissa käytetään paikallishoitoja. Bentsoyyliperoksidin lisäksi oirealueille voidaan määrätä nestemäistä klindamysiiniä. Paikallinen lääke tehoaa etenkin pinnallisiin muutoksiin, kuten märkänäppyihin ja follikuliittiin, mutta syvempiin kyhmyihin ja paiseisiin sen vaikutus on rajallisempi.
Kun tauti on levinnyt tai keskivaikea, käytetään usein pitkiä sisäisiä antibioottihoitoja. Tetrasykliini on tavallinen vaihtoehto, ja joissakin tilanteissa käytetään rifampisiinin ja klindamysiinin yhdistelmää. Vaikeammassa taudissa voidaan käyttää myös muita tulehdusta hillitseviä lääkkeitä, hormonaalisia hoitoja sekä biologisia lääkkeitä. Adalimumabi on näistä keskeinen vaihtoehto keskivaikean ja vaikean taudin hoidossa.
Jos sairastavalla on samanaikaisesti vaikea akne, retinoidien käyttöä voidaan arvioida sen perusteella. Erityisesti tällaisissa tilanteissa hyöty voi kohdistua samanaikaiseen akneen kasvojen alueella, vaikka HS-tauti itsessään esiintyy yleensä muualla. Kivun hoito kuuluu aina kokonaisuuteen, koska tulehtuneet muutokset voivat olla hyvin kivuliaita.
Kirurginen hoito ja vaikean taudin hallinta
Kun ihoon on muodostunut kookkaita paiseita tai erittäviä käytäviä, pelkkä paikallinen hoito ei aina riitä. Akuutti paisemainen muutos voidaan avata, jolloin kipu helpottuu nopeasti. Puhkeamattomaan kyhmyyn voidaan joissakin tilanteissa ruiskuttaa kortisonia. Erittäviä käytäviä voidaan avata ja puhdistaa kirurgisesti tai hiilidioksidilaserilla.
Yksittäisiin käytävämuutoksiin voidaan tehdä deroofing-toimenpide, jossa käytävän katto poistetaan ja pohja jätetään paranemaan. Laajemmin arpeutuneissa ja jatkuvasti oireilevissa muutoksissa voidaan tarvita laajempaa kirurgiaa. Tavoitteena on poistaa oireileva ja arpeutunut alue mahdollisimman kokonaan, jotta jatkuva märkävuoto, kipu ja toimintaa haittaava kiristyminen saadaan hallintaan.
Taudin pitkäaikaisuus ja seuranta
HS-tauti on usein krooninen tai herkästi uusiutuva. Tavoitteena ei ole vain yksittäisen paiseen hoitaminen, vaan koko sairauden aktiivisuuden rauhoittaminen ja arpeutumisen ehkäisy. Säännöllinen seuranta on tärkeää etenkin silloin, kun oireet toistuvat, laajenevat tai vaikuttavat mielialaan, kipuun ja toimintakykyyn.
Arjessa hyödyllistä on seurata, milloin tulehdus pahenee, miten iho reagoi hankaukseen ja liittyvätkö pahenemisvaiheet esimerkiksi painon muutoksiin, tupakointiin, stressiin tai ruokavalioon. Näin hoitoa voidaan suunnata tarkemmin ja pyrkiä siihen, että hankalasta, aaltoilevasta sairaudesta huolimatta elämä pysyy mahdollisimman sujuvana.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä on HS-tauti?
Voiko HS-tauti parantua?
Miten hoitaa HS-tautia?
Onko HS-tauti perinnöllinen?
Huom: Tämä UKK on yleistajuinen ja perustuu sivun sisältöön. Se ei korvaa ammattilaisen arviota.
