Ihon bakteeri-infektiot – viaton äkämä tai yleisinfektio
Ihon bakteeri-infektioita on monenlaisia. Pinnallisissa infektioissa paikallishoito on yleensä riittävä, mutta usein myös sisäinen antibioottihoito on tarpeellinen.
Iho on runsasravinteinen alusta monille bakteereille, ja iholla onkin aina ns. normaalifloorana erilaisia harmittomia bakteereja. Tämä bakteerivalikoima vaihtelee määrältään ja koostumukseltaan eri ihoalueilla. Vain muutamat normaaliflooran bakteereista voivat aiheuttaa ihoinfektioita. Ehjä iho eritteineen estää bakteereita tunkeutumasta ihon läpi. Jos niin käy, syynä on yleensä se, että immuunivajavuustila, kudosvaurio tai ihon sairaus ovat heikentäneet elimistön puolustuskykyä joko yleisesti tai paikallisesti. Epidemioina ihon bakteeritulehdukset esiintyvät vain harvoin.
Ruusu on ankara tauti
Tyypillisimmillään ruusu alkaa pienestä haavaumasta, jonka hoitamaton jalkasilsa on aiheuttanut varpaiden väliin. Tulehduksen syynä on streptokokki. Valtaosa ruusuista sijaitsee säären, nilkan tai jalkaterän alueella. Ruusu voi myös tulla kasvoihin tai käsivarteen. Ruusun taudinkuva on useimmiten helppo tunnistaa. Tyyppioireena on kuumottava ja särkevä iho, jossa on tarkkarajainen punoitus. Ihomuutos voi levitä nopeasti, ja siihen saattaa kehittyä voimakas turvotus ja suurehkoja rakkuloita. Ruusuun liittyy usein korkea kuume. Ruusu on vakava infektio ja huonosti hoidettuna se saattaa johtaa hengenvaarallisiin lisätauteihin. Ensisijainen lääke, penisilliini, annetaan lähes aina suoneen tai lihakseen ja oireiden rauhoituttua hoitoa jatketaan tablettilääkityksellä vielä kolmen viikon ajan. Penisilliinille allergisia potilaita hoidetaan kefalosporiineilla tai klindamysiinillä. Ehkäisyssä on tärkeä hoitaa hyvin jalkojen ihorikkoumat.
Harvinainen selluliittitulehdus
Selluliittitulehdus muistuttaa ruusua mutta keskittyy ihonalaiseen rasvakudokseen. Senkin aiheuttaa steptokokki. Joskus selluliittia ja ruusua voi olla vaikea erottaa toisistaan. Tästä ei kuitenkaan ole haittaa, sillä tauteja hoidetaan samalla tavoin.
Märkärupi, rakkuloita ja karstaa
Märkäruven aiheuttaa staphylococcus aureus tai beetahemolyyttinen streptokokki tai molemmat yhdessä. Rakkulamuodossa vesikellot saattavat olla jopa kaksisenttisiä. Rakkulattomassa muodossa pienet rakkulat muuttuvat nopeasti keltarupiseksi karstaksi. Lievissä ja pienelle alueelle rajoittuvissa tulehduksissa hoidoksi riittää pelkkä paikallislääkitys sekä ihottuman haudottaminen vedellä liottamalla niin, että ruvet pehmenevät ja irtoavat. Alue kuivataan puhtaalla pyyhkeellä. Jos tulehdusala on laaja tai tulehdus on hiusten tai parran alueella, tarvitaan myös sisäinen antibioottikuuri.
Märkänäppylälle monta syytä
Karvatupen suun tulehdus ilmenee keltaisena 1 – 3 millimetrin läpimittaisena märkänäppylänä, joka kutisee ja jota ympäröi punainen kehä. Useimmiten tulehduksen aiheuttaa Staphylococcus aureus, mutta joskus tartunnan syynä on likaisessa porealtaassa viihtyvä Pseudomonas-bakteeri. Bakteeri ei kuitenkaan aina ole tulehduksen syy. Kemialliset aineet, kuten rasvaiset hoitovoiteet, voiteiden terva sekä erilaiset työperäiset altistukset ja laastarit, voivat tukkia karvatupen ja aiheuttaa tulehduksen. Syynä voi myös olla Pityrosporum-hiivasieni. Karvan juureen ulottuva syvä tulehdus on esimerkiksi parran alueella esiintyvä partaihottuma. Pinnalliseen karvatupen tulehdukseen riittää paikallinen hoito. Tulehtuneet alueet pestään saippualla tai happamilla ihonpuhdistusaineilla. Tämän jälkeen niille levitetään antibakteerista emulsiovoidetta tai kaksi prosenttia rikkiä sisältävää emulsiovoidetta. Hygieniasta on tärkeä huolehtia: vaihdetaan pyyheliinat ja puhdistetaan esimerkiksi parranajolaitteet tai WC-istuimet. Jos tulehdus on laaja tai syvä, myös sisäinen antibioottihoito on aiheellinen.
Aina ikävä paisetauti
Staphylococus aureus on tavallisin paiseen aiheuttajabakteeri. Paisetaudissa paiseet voivat levitä sekä ihonsisäisten tiehyiden että iholle puhjenneesta paiseesta purkautuvan eritteen välityksellä. Tautiin liittyy harvoin jälkisairauksia. Pienten paiseiden hoidoksi riittää niiden avaus ja tyhjennys. Antibioottihoitoa tarvitaan, jos potilaalla on kuumetta tai yleisoireita, jos paise on laaja ja kudosvaurio on suuri, jos paise sijaitsee riskialueelle, esimerkiksi nenän seudussa, tai jos potilaan muu sairaus altistaa tulehduksille. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa diabetes, immuunivajavuustila, tekonivel ja kortikoidien käyttö. Toistuvassa paisetaudissa tehostetaan hygieniaa: vaihdetaan liina- ja käyttövaatteet päivittäin, käytetään antiseptisia puhdistusaineita ja levitetään tulehtuneille alueille antibakteerista voidetta. Tärkeää on myös selvittää potilaan perussairaudet ja tehostaa niiden hoitoa.
Iso harmi kynsivallista
Äkillisessä kynsivallin tulehduksessa kynnenvierus on punoittava ja turvonnut. Kun tauti kroonistuu, kynsinauha häviää ja koko kynsivalli punoittaa ja voi hilseillä. Äkillisen tulehduksen käynnistää pieni haavauma tai sisään kasvanut kynnenreuna. Krooniselle tulehdukselle altistaa kosteus, jossa Candida albicans -hiivasieni viihtyy kynsivallin poimuissa yhdessä stafylokokin kanssa. Akuutissa tulehduksessa mahdollinen märkäpesäke avataan ja kynttä kylvetetään päivittäin esimerkiksi kaliumpermanganaattiliuoksella, kunnes tulehdus rauhoittuu. Sairausloma on usein aiheellinen. Lievissä tapauksissa kylvettelyjen lisäksi riittää hoidoksi paikallisantibiootti, rajussa tulehduksessa saattaa olla tarpeen sisäinen antibioottilääkitys. Kroonisen tulehduksen tärkein hoito on tulehtuneen alueen suojaaminen kosteudelta. Tulehtunutta kynsivallia hoidetaan voiteella, jossa on sienilääkettä ja steroidia. Jos tulehduksen on aiheuttanut sisään kasvanut kynsi, se poistetaan kirurgisesti. Jalkojenhoitajan antama opastus kynsien oikeasta leikkaustavasta hyödyttää usein.
Eläin tartuttajana
Puutiainen, eräs punkki, voi puremastaan tartuttaa ihmiseen Borrelia-spirokeetan. Punkin purema aiheuttaa yleisesti 0.5–2 cm:n läpimittaisia punoittavia, kutiavia ja koholla olevia ihomuutoksia ilman borrelioosia. Borrelia-tartunnan saa noin 2/3 ihmisistä, joita bakteeria kantava punkki on purrut. Tartunnassa punkin pureman ympärille ilmaantuu 3–30 päivän kuluttua puremasta rengasmaisesti leviävä ihon punotus, jonka keskelle saattaa nousta rakkula, ja punotus laajenee joskus jopa kymmenien senttimetrien läpimittaiseksi. Iho-oireena voi olla myös kasvainta muistuttava sileäpintainen ja punoittava muutos. Ihottuma paranee viikkojen tai kuukausien kuluttua itsekseen, mutta taudin aiheuttanut spirokeetta saattaa hoidotta jäädä elimistöön ja aiheuttaa borrelioosin myöhäisoireita niveliin, hermokudokseen tai sydämeen. Oireiset potilaat tulee aina hoitaa antibiootilla. Suomessa ei punkinpureman jälkeistä estolääkitystä suositella rutiininomaisesti käytettäväksi. Mikäli tartuntariski on suuri eli borrelia-bakteerin esiintymistiheys on alueella suuri, voidaan estolääkityksenä käyttää doksisykliiniä kerta-annoksena kolmen vuorokauden sisällä puremasta. Sikaruusu ja tularemia eli jänisrutto tarttuvat eläimissä olevista bakteereista. Sikaruusu paranee yleensä itsekseen parissa viikossa, mutta koska siihen saattaa liittyä myös yleisinfektio ja muita vaikeita lisätauteja, antibioottihoito on suositeltava. Jänisrutto on kuumeinen yleisinfektio, joka aina hoidetaan antibiootilla.
Tuberkuloosi iholla
Ihotuberkuloosi on harvinainen, ja taudinmäärityksen varmistus kuuluu aina ihotautilääkärille. Hoidoksi käytetään kolmen antibiootin yhdistelmää, kuten muitakin tuberkulooseja hoidettaessa. Ihotuberkuloosia muistuttavan mutta lievemmän mykobakteeri-infektion voi saada haavauman kautta akvaariosta.
|
