Vesirokko ja sen vaikutus elimistöön
Vesirokko on varicella zoster -viruksen aiheuttama tarttuva kuumetauti, johon liittyy tavallisesti rakkulainen ja kutiseva ihottuma. Sairaus kuuluu herpesvirusten aiheuttamiin infektioihin. Taudin jälkeen virus jää elimistöön lepotilaan, ja myöhemmin sama virus voi aktivoitua uudelleen vyöruusuna.
Ennen rokotusten laajaa käyttöä lähes kaikki sairastivat taudin jossakin elämänvaiheessa. Nykyisin vesirokkorokote kuuluu Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan, minkä jälkeen tautitapaukset ovat vähentyneet merkittävästi. Rokottamattomalla henkilöllä tartunta johtaa kuitenkin usein sairastumiseen, sillä vesirokon tarttuminen on hyvin tehokasta.
Aiheuttaja ja tarttumistapa
Taudin aiheuttaja on vesirokkovirus, eli varicella zoster -virus. Se leviää hengitysteiden kautta pisara- ja ilmatartuntana sekä kosketuksessa rakkulanesteeseen. Tartunta voi levitä helposti jo samassa huoneessa oleskeltaessa, jos toinen henkilö sairastaa tartuttavaa vaihetta.
Tartuttavuus alkaa tavallisesti 1–2 vuorokautta ennen ihottuman ilmaantumista. Se jatkuu siihen asti, kunnes rakkulat ovat rupeutuneet. Käytännössä tartuttava vaihe kestää yleensä vähintään noin viisi vuorokautta ihomuutosten alusta.
Vesirokon itämisaika on useimmiten noin kaksi viikkoa, mutta vaihteluväli voi olla 10–21 vuorokautta. Tämä tarkoittaa aikaa tartunnasta ensimmäisiin oireisiin. Tartunnan saanut voi siis olla vielä oireeton useita päiviä ennen taudin puhkeamista.
Taudin alkuvaihe ja oirekuva
Tavallisesti vesirokon oireet alkavat yleisoireilla tai ihottumalla. Kaikilla ennakoivia oireita ei ole. Osalla esiintyy kuumetta, väsymystä, ruokahaluttomuutta, päänsärkyä, lihaskipua tai pahoinvointia ennen ihomuutoksia tai niiden yhteydessä.
Vesirokon alkuvaiheessa iholle ilmestyy usein punoittavia ja kutisevia paukamia, jotka muuttuvat nopeasti rakkuloiksi. Muutamassa tunnissa iholle voi tulla selviä nestemäisiä rakkuloita. Niitä ilmaantuu tyypillisesti vartalolle, mutta muutoksia voi näkyä myös päänahassa, suun limakalvolla ja joskus muualla limakalvoilla.
Iholla nähdään usein samaan aikaan eri vaiheessa olevia muutoksia: uusia punoittavia paukamia, kirkkaita rakkuloita, sameutuneita rakkuloita ja rupia. Uusia rakkuloita muodostuu yleensä muutaman päivän ajan. Rakkuloiden määrä vaihtelee paljon; joillakin niitä on vain muutamia, toisilla huomattavasti enemmän.
Seuraavaan taulukkoon on koottu tavallisimmat piirteet, joiden avulla vesirokon oirekuvaa voidaan hahmottaa potilaan näkökulmasta.
| Oire tai löydös | Tyypillinen piirre | Mitä potilaan on hyvä huomata |
|---|---|---|
| Kuume ja väsymys | Voi alkaa ennen ihottumaa tai samaan aikaan sen kanssa | Yleistila ratkaisee, tarvitaanko lääkärin arviota |
| Kutiseva ihottuma | Punoittavat paukamat muuttuvat nopeasti rakkuloiksi | Raapiminen lisää ihon bakteeritulehduksen riskiä |
| Rakkulat ja ruvet | Iholla voi olla samanaikaisesti uusia rakkuloita ja kuivuvia rupia | Tartuttavuus jatkuu, kunnes rakkulat ovat rupeutuneet |
| Suun tai päänahan muutokset | Rakkuloita voi esiintyä myös limakalvoilla ja hiuspohjassa | Kipu, syömisvaikeus tai huono yleistila voi vaatia arviota |
Lievä tauti ja erotusdiagnostiikka
Kaikki tapaukset eivät ole voimakasoireisia. Joskus tauti voi olla niin lievä, että iholle tulee vain muutama rakkula eikä sairautta heti tunnisteta. Rokotetulla henkilöllä oireet voivat jäädä vähäisiksi, vaikka iholle ilmaantuisi yksittäisiä näppylöitä tai pieniä rakkuloita.
Ihottuman alkuvaiheessa vesirokkoa voi joskus olla vaikea erottaa muista rakkulaista ihottumaa aiheuttavista virusinfektioista. Tällöin vastaanotolla arvioidaan oireiden kulkua, ihomuutosten ulkonäköä, tartuntatilannetta ja tarvittaessa voidaan tutkia rakkulanestettä. Geenimonistustesti voi tunnistaa viruksen, jos diagnoosi ei ole selvä.
Oireiden alkuvaiheessa enterorokon ja vesirokon erottaminen voi joskus olla vaikeaa, koska molempiin sairauksiin voi liittyä rakkulamaisia ihomuutoksia. Enterorokossa muutoksia esiintyy tyypillisesti suussa sekä käsissä ja jaloissa, kun taas vesirokossa rakkuloita nähdään usein vartalopainotteisesti ja eri kehitysvaiheissa yhtä aikaa. Diagnoosi varmistuu oireiden ja lääkärin tutkimuksen perusteella.
Vesirokko eri ikäryhmissä
Pienillä potilailla tauti on useimmiten lievempi kuin myöhemmällä iällä. Lapsen vointia arvioitaessa huomioidaan yleistila, kuume, ihon kunto, rakkuloiden määrä ja mahdolliset riskitekijät. Kun tauti ilmenee lapsella, tavallinen oireenmukainen seuranta riittää usein, jos vointi on hyvä eikä iholla näy bakteeritulehduksen merkkejä.
Imeväisikäisen kohdalla tilanne arvioidaan herkemmin yksilöllisesti. Jos vesirokkoa epäillään vauvalla, yhteydenotto terveydenhuoltoon on perusteltua erityisesti silloin, kun yleisvointi on heikentynyt, kuume on korkea, syöminen vaikeutuu tai perheessä on raskaana oleva tai immuunipuolustukseltaan heikentynyt henkilö.
Nuorilla ja aikuisilla tauti voi olla selvästi vaikeampi. Kun vesirokko todetaan aikuisella, vakavamman taudinkuvan riski on suurempi kuin pienillä lapsilla. Aikuisilla keuhkokuumeen riski on merkittävämpi, ja raskauden aikana vesirokko voi olla vaarallinen sekä äidille että sikiölle. Raskaana olevan vesirokkoepäily tai selvä altistus edellyttää aina lääkärin arviota.
Toteaminen vastaanotolla
Useimmiten diagnoosi tehdään oireiden ja iholöydösten perusteella. Tyypillinen rakkulainen ihottuma, eri vaiheessa olevat rakkulat ja taudin kulku riittävät yleensä tunnistamiseen. Laboratoriokokeita ei tavallisesti tarvita.
Jos oireet ovat poikkeuksellisen vähäisiä, potilaalla on vakavamman taudin riskiä lisäävä perussairaus tai diagnoosi vaikuttaa epäselvältä, tutkimuksia voidaan täydentää. Rakkulanesteestä tehtävä tutkimus voi osoittaa viruksen. Joissakin tilanteissa tauti voidaan todeta myöhemmin verinäytteestä vasta-ainemäärityksen avulla.
Hoito ja oireiden lievittäminen
Tavallisesti hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee itsestään noin viikossa. Kutinan hillitsemiseksi voidaan käyttää suun kautta otettavaa antihistamiinia. Kutinaa voidaan lievittää myös viilentävillä voiteilla. Kuumeeseen ja särkyyn suositellaan ensisijaisesti parasetamolia.
Asetyylisalisyylihappoa ei tule käyttää vesirokkopotilaalla, koska vesirokkoon on liitetty Reyen oireyhtymän riski. Lääkityksestä kannattaa varmistua terveydenhuollosta erityisesti silloin, kun potilaalla on perussairauksia, säännöllisiä lääkityksiä tai raskaus.
Viruslääkettä voidaan käyttää tilanteissa, joissa vakavamman taudin riski on kohonnut. Asikloviirihoito voi olla aiheellinen esimerkiksi yli 12-vuotiailla, aikuisilla, vaikeaa atooppista ihottumaa sairastavilla, immuunipuolustukseltaan heikentyneillä potilailla tai lääkärin arvion mukaan muissa riskitilanteissa. Teho on paras, jos lääkitys aloitetaan varhain ihottuman puhkeamisen jälkeen.
Seuraava interaktiivinen tarkistuslista auttaa hahmottamaan, milloin yhteydenotto terveydenhuoltoon on aiheellinen. Se ei korvaa lääkärin arviota.
Milloin vesirokon vuoksi kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon?
Valitse kohdat, jotka sopivat tilanteeseen.
Jälkitaudit ja mahdolliset riskit
Useimmat paranevat ilman jälkitauteja. Tavallisin ongelma on ihon bakteeritulehdus, joka voi kehittyä rakkuloiden raapimisen seurauksena. Tällöin rakkulan ympäristö voi punoittaa, kuumottaa, aristaa, märkiä tai muuttua kivuliaaksi. Bakteeritulehdus voi vaatia antibioottihoitoa.
Paranemisvaiheessa nouseva uusi korkea kuume tai voimakas kipu ei ole tavanomainen osa rauhallista toipumista. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan lääkärin arvio, koska kyseessä voi olla bakteerikomplikaatio.
Harvinaisempia mutta vakavia komplikaatioita ovat aivo- ja aivokalvotulehdus. Vesirokon jälkeen voi joskus esiintyä pikkuaivotulehdukseen sopivia tasapainovaikeuksia, jotka paranevat yleensä itsestään. Aikuisilla keuhkokuume on tärkeä huomioitava jälkitauti, ja riski korostuu raskauden aikana sekä tupakoivilla.
Raskaus ja heikentynyt puolustuskyky
Raskauden aikana vesirokko on aina arvioitava huolellisesti. Jos raskaana oleva ei ole sairastanut tautia tai rokotussuoja on epäselvä ja hän altistuu vesirokolle, yhteys terveydenhuoltoon on tarpeen. Taudin puhkeaminen raskauden aikana voi aiheuttaa riskin sekä äidille että sikiölle.
Erityistä varovaisuutta tarvitaan myös silloin, kun potilaalla on immuunipuolustusta heikentävä sairaus tai lääkitys. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi tietyt syöpähoidot, suuriannoksinen kortikosteroidihoito, muu immunosuppressiivinen lääkitys, HIV-infektio tai kantasolusiirron jälkitila. Näissä tilanteissa vesirokon ehkäisy ja mahdollinen viruslääkitys arvioidaan yksilöllisesti.
Vesirokkorokotus ja ehkäisy
Rokotuksella voidaan ehkäistä tautia ja vähentää vaikean vesirokon riskiä. Suomessa vesirokkorokotus kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan. Rokote sisältää elävää, heikennettyä virusta, eikä sitä anneta kaikissa erityistilanteissa ilman lääkärin arviota.
Rokotus voidaan antaa myös altistuksen jälkeen tietyssä aikarajassa. Kun rokote annetaan kolmen vuorokauden kuluessa altistuksesta, vaikean taudin mahdollisuus voi vähentyä. Vesirokon sairastaneen rokottamisesta ei yleensä ole haittaa, jos sairastaminen on epävarmaa.
Rokotuksen jälkeen voi ilmaantua yksittäisiä näppylöitä tai rakkuloita 1–2 viikon kuluttua. Yleisoireet ovat harvinaisia. Rokotustarve arvioidaan iän, aiemman sairastamisen, rokotushistorian ja mahdollisten riskitekijöiden perusteella.
Vyöruusu vesirokon jälkeen
Kun vesirokko on parantunut, varicella zoster -virus ei poistu elimistöstä kokonaan. Se jää hermostoon lepotilaan. Myöhemmin virus voi aktivoitua uudelleen ja aiheuttaa sairauden nimeltä vyöruusu.
Vyöruusussa rakkulainen ihottuma ilmaantuu yleensä rajatulle ihoalueelle ja siihen liittyy usein kipua. Kyse ei ole uudesta vesirokkotartunnasta samalla tavalla kuin alkuperäisessä taudissa, vaan aiemmin elimistöön jääneen viruksen uudelleen aktivoitumisesta. Vesirokon sairastaminen uudelleen on erittäin harvinaista.
Arjessa huomioitavaa tartuttavuuden aikana
Tartuttavan vaiheen aikana lähikontakteja on syytä rajoittaa erityisesti raskaana oleviin, vastasyntyneisiin ja puolustuskyvyltään heikentyneisiin henkilöihin. Yleisenä periaatteena on, että rakkuloiden tulee olla rupeutuneet eikä uusia rakkuloita enää muodostu.
Ihon raapimista kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan, koska rikkoutunut iho altistaa bakteeritulehdukselle. Kynsien pitäminen lyhyinä ja ihon rauhoittaminen voivat vähentää raapimista. Jos rakkuloiden ympärille kehittyy lisääntyvää punoitusta, kuumotusta, märkimistä tai kipua, lääkärin arvio on tarpeen.
